Me, vietimme jälleen, Niin Ihanan Joulun Maalla,ettei sanat riitä kertomaan.Tytöt, minä ja tietysti myös Milou <3 Menimme jo 22.12 ,viemään osan tavaroista ja ruuista,koska, autoni on aika pieni,emme olisi ,saaneet edes, kerralla kaikkia .Sunnuntaina, saavuimme siis, laittamaan paikkoja kuntoon,mukanamme myös, tekokuusi.Tyttö teki Torttuja,me koristelimme lapsuudenkotiani,mukanamme tuomilla tontuilla ym.Jouluisilla koristeilla.Sytyttelimme takkatulet ja nautimme hiljaisuudesta.Aatonaattona, hain loput tyttäret ja tavarat kaupungista, Joulua viettämään.Paistoin kinkun jo päiväsaikaan,tein Italiansalaatin,Majoneesisillin ym valmiiksi Aattoateriaa odottamaan.Pilkoin puita ja kannoin vesiä Saunalle,Joulusaunaa ajatellen.Tyttäret tekivät Jauhelihapasteijoita,leipoivat piparkakut,ulkoiluttivat koiraa,koristelivat kuusen.Aattoaamu sarasti,keittelin tietysti perinteisen Riisipuuron.Katselimme Joulupukin kuumaa linjaa,sekä Joulurauhan julistuksen.Tytöt rakensivat lumiukkoa ja ulkoilivat,kun minä lämmitin Saunan ja Voi että,oli NIIN IHANAA LÖYLYTELLÄ ja käydä lumihangessa,monta kertaa.Saunan jälkeen, laitoimme itsemme valmiiksi, ruokailua varten.Sitten nautiskelimme, Ihan kaikessa rauhassa, herkullista Jouluruokaa.Ruokailun jälkeen,kävimme kaikki pienille päivätorkuille...Niin ihanaa.Levon jälkeen jaoimme lahjat,availimme ja katselimme mitä kukin oli saanut,söimme suklaata,katselimme leffoja,söimme vähän lisää.Ulkonakin käytiin koiralenkeillä.Joulupäivän vietimme samaan tapaan,ruokineen ja Saunoineen...Tapanina ajelimme kotia kohti.
AIVAN IHANA JOULU <3<3 toivon sydämestäni,että pääsemme taas ensi vuonna maalle <3
Kommentit